Tutkiva oppiminen

Tutkivassa oppimisessa yksilö toimii itse oman oppimisensa ohjaajana ongelmia asettamalla, omia käsityksiään rakentamalla sekä etsimällä uutta ja syventävää tietoa (Hakkarainen, Honka ja Lipponen, 1999). Taustalla on konstruktivistinen oppimiskäsitys, joka korostaa oppijan omaa ongelman löytämisen ja muotoilun prosessia. Tutkiva oppiminen nähdään myös keinona ylittää omat, yksilöllisen ajattelun rajat. Lonka määrittelee ilmiön pedagogisena mallina, joka pyrkii ohjaamaan opiskelijoita asiantuntijoiden tapaan tuottaa ja käsitellä tietoa. Keskeistä on nimenomaan jaettu asiantuntijuus ja syvällinen ymmärrys. Hakkarainen, Honka ja Lipponen (1999,2004) erottavat tutkivan oppimisen prosessista seuraavat vaiheet:

1.      Kontekstin luominen
2.      Ongelmien asettaminen
3.      Työskentely ja teorioiden luominen
4.      Kriittinen arviointi
5.      Uusien työskentelytapojen sekä teorioiden luominen
6.      Tarkennettujen ongelmien asettaminen
7.      Syventävän tiedon etsintä

Tutkiva oppiminen on melko vastakkainen näkemys perinteiseen opettajalähtöiseen tuntityöskentelyyn, jossa oppilaat nähdään lähinnä passiivisina tiedon vastaanottajina. Tällainen ”tiedon siirtäminen” ei useinkaan ole kovin tehokasta. Nykyään on lisäksi saatavilla niin paljon tietoa, ettei yksilön mieleen voi koulussa mahduttaa minkään alan kaikkea osaamista (Hakkarainen, Honka ja Lipponen, 1999). Tutkivassa oppimisessa opiskelijat/oppilaat ottavat ryhmissä tai pareittain vastuuta yhteiseen tavoitteeseen pääsemisestä. Toiminta kohdistuu selkeään päämäärään ja on ilmiölähtöistä. Tutkimusprosessia kehitellään yhdessä ja jokainen ryhmän jäsen ottaa ideaalitilanteessa älyllistä vastuuta tehtävästä; kun jokainen ryhmän jäsen tutkii omaa aluettaan huolella, syntyy kaikista aihealueista yhdessä laaja, jaettu asiantuntijuuden kenttä. Ryhmien on tarkoitus toimia ainakin jossain määrin itseohjautuvasti ja tämän vuoksi työskentelymetodi vaatii jonkinlaisia ryhmätyöskentelytaitoja. Aivan pienimmille oppilaille tutkivaa oppimista tuleekin soveltaa varhaiskasvatuksellinen näkökulma huomioon ottaen. Esimerkiksi yhteiset linturetket voivat alkuopetuksessa toimia funktionaalisena aineistonkeruuna tieteellisten opusten selailun sijaan.

Ongelmaperusteinen oppiminen on eräs tutkivan oppimisen muoto. Sen perusajatuksena on ”..oppimisen organisoiminen autenttisten, ryhmässä käsiteltävien ongelmien ympärille” (Poikolainen, 1998). Esimerkiksi historiantunnilla oppilaat voivat pienissä ryhmissä aluksi pohtia, mitkä kysymykset heitä vaikkapa lukukauden aikana käsitellyissä kokonaisuuksissa askarruttavat. Lääkärien koulutuksessa käytetään diagnosointiin liittyviä ongelmia. Ongelma ei aina ole yksioikoinen, vaan sitä voidaan lähestyä monisyisenä ilmiönä, jolle ei välttämättä löydy yhtä oikeaa ratkaisua. Tällöin lähestytään ilmiökeskeisen opetuksen käsitettä. Ilmiökeskeisen pedagogiikan perusoletus on, että ihmisen maailmankuva on monitieteellinen (Rauste-Von Wright, Von Wright, Soini, 2003). Oppilas kokee maailman kokonaisuutena, ilmiöinä. Maailmaa tarkastellaan toisiinsa kytkeytyvien ilmiöiden kokonaisuutena sen sijaan, että keskityttäisiin irrallisiin yksityiskohtiin.

Tutkiva oppiminen vastaa vuoden 2016 perusopetuksen opetussuunnitelmaluonnoksen tavoitteisiin mm. eri oppiaineiden integroinnin osalta. Myös esimerkiksi seuraava luonnoksen kohta toteutuu ainakin ideaalisessa tutkivassa oppimisessa: ”.. Siten valmiudet tiedon omatoimiseen, vuorovaikutteiseen ja kriittiseen hankintaan, käsittelyyn ja luovaan tuottamiseen karttuvat”. Tulevaisuudessa tutkivan oppimisen käyttö kouluissa mitä todennäköisimmin lisääntyy ja onkin tarkoituksenmukaista, että myös meillä opettajaopiskelijoilla käytetään menetelmää paljon yliopistokursseja suorittaessamme.

-Laura Ahva

Lähteet:

v  Kirsti Lonka: Tutkiva oppiminen (diasarja), Helsingin yliopisto http://www.oph.fi/download/113589_kirsti_lonka_250809.pdf

v  2016 OPS-luonnos http://www.oph.fi/download/160358_opsluonnos_perusopetus_luvut_1_12_19092014.pdf (17.11.2014)

v  Maijaliisa Rauste-Von Wright, Johan Von Wright, Tiina Soini: Oppiminen ja koulutus (2003, WSOY)

v  Kai Hakkarainen, Kirsti Lonka, Lasse Lipponen: Tutkiva oppiminen (1999, WSOY)

Kuvat:

• http://www.hyvan.helsinki.fi/tutkiva/
• http://www.qk-karjalainen.fi/fi/artikkelit/voiko-innovaatioprosessin-hallita/